perjantai 2. syyskuuta 2016

Kaloreiden kulutuksia ja Janin tarina :)

Niinhän siinä taas kävi, että kesä meni, lomat meni ja paluu arkeen ja töihin koitti. Ne vaatii aina pienehkön sopeutumisajan tähän alkuun, tänä vuonna tuntuu että vaan pitemmän. Kesälomani vietin elokuussa, KERTAAKAAN ei ollut auringonotto kelit pihalla! Ei kertaakaan. Tämä kesä oli paska. Kahden viikon kesäkelit tuli ja meni kesäkuussa ja siinä kaikki. Suomen suvi on nykyään sitä, että vettä tulee ku esterin p*rseestä. Toistan varmasti itseäni sanomalla, että edelleenkin minusta tuntuu siltä että olen syntynyt väärään maahan :D
No, ainakin olen teenannut ;) Kisoistani tulee kuluneeksi nyt kaksi vuotta. Koko tänä aikana olen tuntenut nahoissani tavalla ja toisella, ettei kroppani ole pelannut niinkuin pitää, ennenkuin nyt. Tällä meinaan sitä, että vihdoin ja viimein pystyn kasvattamaan ruokamääriäni sellaisille leveleille, että paino joko pysyy samana tai alkaa jopa pudota. Kroppa näyttää nyt sietävän suurempia kalorimääriä ja tästä olen enemmän kuin iloinen. Aikaisemmin kokeillessani nostaa ruokamääriä, paino rupesi nousemaan välittömästi. Kaksi vuotta on pitkä aika ja vaatii luonnetta jatkaa vaan sinnikkäästi vaikka elimistö on sekaisin. Nämä omat pari vuotta on välillä todellakin menty hammasta purren ja peiliin katsomatta. Se palkitsee minut vihdoin ja viimein nyt! :)

Tein huvikseni tässä hiljattain itselleni muutamia testejä ;)
Laskin mielenkiinnosta omia vuorokausikulutuksiani polarin sykemittarillani. Toki täytyy muistaa, että nämä lukemat ovat vain suuntaa antavia, mutta silti pidän niitä mielenkiintoisina ja osittain jopa yllättävinä. Suunnittelin kaksi aktiviteeteiltaan täysin erilaista vuorokautta;

vuorokausi 1) 4.7. klo.12- 5.7. klo.12.  Tähän vuorokauteen sisältyi 4.7 aamupäivällä tehty n.tunnin mittainen kova jalkatreeni ja 5.7 aamulla tehty n.40min. tasasykkeinen kävelylenkki plus kotona kaikenlaista puuhastelua. Tämän vuorokauden kalorinkulutukseksi sain lukemat 3729kcal.

vuorokausi 2) 23.8. klo.16.25- 24.8. klo.16.25. Tähän vuorokauteen ei sisältynyt yhtään minkäänlaista urheilua. Vain oleskelua kotona tekemättä mitään, kaverilla kahvittelua ja pikainen kaupassa käynti.
Tämän vuorokauden kalorinkulutukseksi sain lukemat 2445kcal.

Minua nämä lukemat yllättivät! Positiivisesti!
Vuorokausi 1:n kohdalla kalorinkulutus on minusta aika huima ja tuohon määrään, vaikka se suuntaa antava onkin, saa ja pitää syödä jo aika reipas määrä ruokaa. Pelkästään jo yön aikana nukkuessani laskin kuluttaneeni n.400kcal. Toki on hyvä muistaa, että vaikka vuorokaudessa 1 treenit ovat vieneet ajallisesti vain muutaman tunnin päivästäni, elimistö kuluttaa ja käy lujemmin jalkatreeninkin jälkeen vielä useita tunteja koko päivän sohvalla makaamisen sijasta.

Vuorokausi 2:n lukemat olivat myös yhtä suuri yllätys. Kuvittelin näet lukemaa paljon pienemmäksi, enhän tehnyt enkä rasittanut itseäni tuona vuorokautena yhtään mitenkään. Olen näet mitannut samalla sykemittarillani vuorokausikulutukseni siihen aikaan, jolloin en ole vielä aloittanut koko kuntosalilla käyntiä ja lihasten kasvatus talkoita. Silloin painoin 58 kiloa ja olin "laiha-läski". Silloin sain lukemaksi n.1600kcal. Mitä tästä voimme päätellä?
Aloita salilla käynti, kasvata lihasta -> vuorokausikulutuksesi nousee -> saat syödä enemmän lihomatta ;) Ei ole ollenkaan tuulesta temmattu se asia, että mitä enemmän kropassa on lihasta, sitä enemmän elimistö kuluttaa kaloreita, myös levossa.

Kesän korville saakka minulla oli valmennettavinani kaksi asiakasta. Heistä molemmat saavuttivat paljon ja olen heidän puolestaan todella tyytyväinen. Toinen painon pudottamisessa -20kg ja toinen kiinteytymisessä ja lihasmassan kasvattamisessa. Tässä tulee jälkimmäisen tarina hänen omien sanojensa mukaan; Janin tarina <3

Puolen vuoden pläjäys!

 Lähtekäämme pohjustamaan tätä pientä tarinaa sillä, miten kaikki sai alkunsa. Olen tällainen reilu nelikymppinen kaveri, jolla oli haaveena tulla urheilulliseksi atleetiksi sohvalla makaavan nuudeleita ja suklaata puputtavan kotletin sijasta. Liikunnan harrastaminen on ollut viime vuosina todella vähäistä ja syöminen aivan mitä sattuu, säännöllisen epäsäännöllistä, jos sitäkään. Vaakan mukaan minulla ei varsinaisesti ylipainoa ollut, mutta vatsan kohdalle oli kyllä jotain ylimääräistä höttöä alkanut kertymään, neljänkympin elintasokumpua siis. Sitten tuli mitta täyteen.
   Velttoilu saisi nyt riittää ja suunta oli käännettävä nyt, jos sen meinasi vielä kääntää. Telkkarista katselin laihdutusohjelmia ja siitä ajatus personal trainerin mukaan ottamisesta sai alkunsa. Mietin, että miksi en sijoittaisi itseeni, voi ne rahat paljon huonomminkin käyttää.  Muistin yhden asiakkaani puhuneen pt  Annesta ja heidän treeneistään, joten päätin ottaa yhteyttä. Anne lupasi ottaa minut hoteisiinsa puoleksi vuotta ja näin homma nytkähti liikkeelle.
  Ensimmäisellä tapaamisella kartoitettiin tilanne, käytiin läpi uusi ruokavalio ja kaikkea sitä, miten elämä tulisi muuttumaan. Täytyy myöntää, että sen tapaamisen jälkeen aloin epäröidä ja vähän pelotti. Mihin sitä oli päänsä pistänyt ja jos tuotankin pettymyksen jollekin ( en tiennyt kyllä itsekään kenelle ). Paperilla kaikki näytti niin helpolta. Neljä kertaa viikossa salilla? Mistä löydän ajan siihen?? No, siitä sohvalla makaamisesta, siitähän se aika on otettava pois. Voi nyyh!!
   Lokakuun 2015 alussa alkoi uuden ruokavalion noudattaminen ja se tietysti vaati totuttelua, mutta yllättävän hyvin viisi kertaa päivässä syöminen alkoi sujua. Aamupalan runsaus vaati eniten työtä, kun on tottunut nauttimaan aamulla vain mukin kahvia ja sillä yleensä pärjättiin iltapäivä viiteen asti. Vaivannäköähän ruokien punnitseminen ja eväiden teko vaati, mutta kaikkeen tottuu. Perheettömälle ihmiselle on aika helppoa solahtaa uusiin tapoihin, kun ei tarvitse ajatella muita kuin itseään. Heitin kaapeista pois kaiken mikä ei uuteen ruokavalioon kuulunut.
  Salitreenit käynnistyivät tietenkin myös. Siinä oli oma jännitysmomenttinsa, koska aloin käymään ns. isojen poikien salilla, eli Viitasaaren voimailusalilla. Isot pojat olivat kertoneet, että siellä haisee hiki ja pieru ja äijät karjuu nostellessaan tuhansia kiloja. Mitenkä sinne nyt sitten joukkoon mahtuisin... Turhaa oli sekin jännitys. Siellä näytti käyvän ihan tavallisia ihmisiä, miehiä ja naisia, toisilla vähän isommat lihakset kuin toisilla. Kävin alkuun enemmän omatoimisesti, mutta sitten kun koitti ensimmäiset ohjatut treenit Annen kanssa, niin tajusin mitä salilla käynti parhaimmillaan on. Se, että puskee vielä senkin jälkeen kun voimat loppuu oli aivan uusi kokemus. Periksiantamattomuutta opin aivan eri tavalla kun joku komensi vaan jatkamaan. Tajuaa sen, että voimia on vielä, vaikka siltä ei tuntuisikaan. Koin Annen juuri minulle sopivaksi valmentajaksi. Tarpeeksi vaativa ja tiukka, mutta ei tiukkapipoinen. Kaikki mitä salilla tehtiin tuntui järkeenkäyvältä ja perustellulta. Kannustusta tuli sopivasti, sekin perustellusti ja tarpeeseen. Tämän projektin yksi tarkoitus oli se, että salilla käynnistä tulisi osa arkeani ja se olisi mielekästä. Sitä siitä onkin tullut, joskin valehtelisin jos väittäisin joka kerran salille mennessäni hyppien riemusta intopiukeana. Huonoja päiviä on ja aina ei huvittaisi. Koskaan treenin jälkeen ei kylläkään ole ollut tunnetta, että olipa turha reissu. Se hyvänolon tunne palkitsee, vaikka meno salille onkin joskus vastahakoista.
   Näin puolen vuoden jälkeen kysynkin itseltäni, että mitäpä jäi käteen, kannattiko? Käteen jäi....no, käsiin, jalkoihin, olkapäihin, selkään ja vatsaan jäntevyyttä, voimaa ja lihastakin. Ryhti koheni, ja työssä ja muussakin jaksaminen on toista luokkaa uuden terveellisemmän ruokavalion ja -rytmin ansiosta. Olo on huomattavasti parempi kaikin puolin, henkisesti ja fyysisesti. Vahva tunne siitä, että on saavuttanut jotain hyvää ja pysyvää on mahtavaa. Mutta ennen kaikkea se, että edelleen siinä sohvalla voi edelleenkin röhnöttää (...ja syödä välillä vähän suklaatakin...) ihan hyvällä omalla tunnolla. Kun on käynyt ensin salilla.
  
Kiitos Anne!!! :-)



torstai 26. toukokuuta 2016

Rodos 05/2016

Riemuloma Rodoksella.. Vai oliko? :D
Matkan varaus tehtiin jo puoli vuotta sitten ja Kreikka paikkana vaikutti todella hyvältä vaihtoehdolta. Alunperin matkakohteen piti olla Kosin saari mutta sattuneista syistä luin puolivahingossa googlesta, että nimenomaan Kos kärsii pahiten hallitsemattomasta pakolaistilanteesta, joten paikka meni uusiksi. Rodoksen saari on hiukan isompi ja sijaitsee hieman etelämpänä kuin Kos, joten Rodos lyötiin lukkoon. Rodosta ei myöskään ole kovinkaan koskettanut pakolaiskriisit, joten matka varattiin.
Hotelleista ei löytynyt "pääkallopaikalta" yhtään mieleistä, joten katse siirtyi Ixiaan, joka on n.7km päässä pääpaikalta, samaa tuulista rantaa etelään. Sentido Ixian Grand; k-20 aikuisten hotelli, all inclusive ja ****+. Jep! Siinä! ;)
Keski-Suomesta pitänee näköjään melkein aina ajella Helsinkiin lennolle, niin tälläkin kertaa. Onneksi tuolla etelässä asuu tuttuja, jotka aina niin auliisti suostuu majoittamaan yhdeksi yöksi :)
Lennon kesto oli siedettävä: 3,5 tuntia.
Paikan päällä kävi selväksi, että hotelli on aivan luksus! Todella tasokas, ystävällinen ja alati hymyilevä henkilökunta. Ruokasalin ovet miltei koko ajan auki, ruoka oli hyvää ja sitä uskalsi syödä ilman pelkoa ruokamyrkytyksestä. Todella ihana ja iso allas-alue, oma ranta ja katettu terassialue missä istuskella ja juoda kahvia/drinkkejä tms. jotka olivat ilmaisia koko viikon ajan.
Suurin osa muista suomalaisista majoittuivat enemmän Rodoksen keskustan alueen hotelleihin, yksi ainoa suomalainen pariskunta Oulusta olivat samassa hotellissa. Todella mukavaa väkeä, kuinkas muutenkaan kun Oulusta olivat ;)

hotellin parvekkeelta
Hotellin uima-allas alue ja oma ranta

Aina ensimmäisenä ulkomaille saapuessa sitä lähtee etsimään paikallisen supermarketin ja kantaa pullotettua vettä hotellin kaapit täyteen. All inclusiven vuoksi ei tarvinnut kuitenkaan mitään ruokaa alkaa kantamaan hotelliin.
Rodoksella tuuli koko viikon ajan välillä melko kovastikin. Päivällä se aurinkoa ottaessa ei tietenkään haitannut, päinvastoin, mutta illalla kun aurinko painui mailleen, tuli itselleni ainakin pikkuisen kylmäkin välillä. Mutta sitten taas toisaalta päivällä tuo tuuli oli sen verta petollinen, ettei alkavaa palamistakaan huomannut/tuntenut :D Aurinko paistoi paria viimeistä lomapäivää lukuunottamatta kaikkina päivinä. Olen edelleenkin vakuuttunut siitä, että Rodoksella aurinko otti jotenkin erilailla kuin esim. Suomessa tai Kanarialla. Voimakkaammin. Itselläni ei ole aiemmilla lomareissuilla koskaan oikeastaan ruskettunut muu kuin maha (liekkö lähimpänä aurinkoa), mutta nyt tarttui aurinko joka puolelle, eikä 6 kertoimen aurinkovoide meinannut riittää. Eikä auringon ottamistunteja kertynyt päivittäin kuin muutama. Itse en jaksaisi maata aamusta iltaan, mielestäni se ei ole edes järkevää, tylsyydestä nyt puhumattakaan. Muutama tunti päivässä riittäää ihan hyvin.

Rodoksen vanhakaupunki oli ihana paikka, joka tuli koluttua muutamaankin eri otteeseen. Oli kiva käveleskellä kapeita sokkelokujia, tutkia suurmestarin palatsia ja syödä jossain vanhankaupungin monista ravintoloista. Yleensä lounas tuli syötyä jossain muualla kuin hotellilla, kun päivät kuluivat jossainpäin saarta tutkiskellessa paikkoja. Tuli huomaamatta käveltyä ihan kohtuullisia lenkkejä, askelmittarin mukaan jopa 22000 askelta=18km per päivä. Eipä ihme, että jalkapohjia hieman kirveli aina illalla ;)



suurmestarin palatsin sisäpihaa

suurmestarin palatsia


Pieniä sokkelokujia

Rodoksen pääkallopaikassa sen sijaan ei ollut oikein mitään. Aquarium oli ihan niemen kärjessä pienehkö akvaario, jossa erilaisia kaloja pimeän tunnelin varrella, kierretty noin kymmenessä minuutissa. Äkkiseltään laskettuna 57 hotellia vieri vieressä Rodoksen pääpaikassa, lukuisia ravintoloita/baareja ja pikkuputiikkeja, joissa jokaisessa prikulleen samat tavarat (krääsät).
Rodoksen ruokiin muualla kuin hotellin ravintolassa oli kovat odotukset. Todellisuus oli aika iso pettymys. Vaikka olisimme olleet ravintolan asiakkaat, ruokia saatiin aina odottaa jopa tuntikin?! Sellainen aito kreikkalaisuus ruuissa puuttui. Viimeinen niitti "paikallisiin" ruokiin oli, kun sattumalta
wc-käynnillä huomattiin, että tilaamamme pitsa "valmistettiin" niin, että otettiin kaapista kaupan muovikääreissä oleva pitsa ja lisäiltiin täytteitä hieman ja tarjoiltiin oma tekemänä pitsana. YÄK! Olipa ihme, että siitä seurasi lievä ruokamyrkytys muutamien tuntien jälkeen sen syömisestä :/
Hintataso Rodoksella oli aika likellä Suomen hintatasoa.
 Mandrakin satamasta lähti Yellow Submarine-niminen vene, joka teki n.45min. veneretken rantavesissä ja jonka kannen alle pääsi ihastelemaan maisemia 2,2m merenpinnan alapuolelle. Todella mielenkiintoinen ja ihana kokemus. Noin kirkkaissa vesissä näkyvyys oli todella hyvä.



Itseäni rassasi ihan hirveästi ravintoloiden ja baarien sisäänheittäjät, joita tosin on varmasti jokaisessa turistikohteessa. Ensimmäisten lomapäivien ajan jaksoit hokea -"No thanks" aina yhä uudelleen ja uudelleen, mutta sitten ei jaksanut jossain vaiheessa sanoa enää yhtään mitään :D Jos nousit syömästä jostain ravintolasta, niin jo seuraavan ravintolan sisäänheittäjä yritti saada väen vängällä syömään omaan ravintolaansa..
Toinen mikä oli todella ärsyttävää oli se, kun olisit rauhassa halunnut kiertää niitä putiikkeja, vastasit ensin kohteliaasti yhdelle myyjälle, että et tarvitse apua, että katselet vain, niin siellä putiikissa oli kaksi muuta myyjää, jotka seurasivat koko sen katselukierroksen ajan sinua joka paikkaan!! Jo sen seuraamisen takia painelin ulos joka liikkeestä, että pitäkää tunkkinne :D
Paikalliset ajoivat autoillaan ja skoottereillaan kuin reikäpäät! Yhden tien ylittämiseen saattoi mennä kymmenenkin minuuttia, ennenkuin tuli sellainen väli mistä pääsit, koska paikalliset eivät antaneet jalankulkijoille yhtään tilaa, ellei ollut liikennevalojen puitteissa pakko pysähtyä.
Näin turistin roolissa olisin toivonut Rodoksella olevan enemmän, selkeämpiä ja parempia opasteita. Etenkin kun wi-fi yhteydet pätki ihan joka paikassa, jopa hotellissamme, jossa olisi pitänyt olla hyvät yhteydet. Ei voinut hyödyntää puhelimen navigaattoria, koska ei yhteydet riittäneet minkään kartan lataamiseen tai netin kautta navigaattorin käyttämiseen. Se oli sitten ihan perinteisesti kartalla suunnistettava ja eihän siitäkään oikein mitään meinannut tulla.
Yhtenä päivänä tosiaan vuokrattiin auto ja ajoimme Lindoksen kaupunkiin. Vuokra-automme tosin oli sellainen nuhapumppu, että alta pois :D Kenguru-bensalla varustettu pikku koppero, joka hyytyi jokaisessa ylämäessä eikä meinannut ykkösvaihteella jaksaa nousta mäkeä ylös :D Olin aivan varma, että kyseinen rakkine tulee jättämään meidät vielä jonkin vuoren rinteelle, mutta niin se vain jaksoi loppuun asti, huh! Vuoren rinteiltä aukeni ihanat näkymät alas laaksoihin tai kaupunkeihin. Toki se oli aina valokuvauksen paikka.
Acropoliksen kukkulalta

Lindoksen kaupunki

Yksi asia, mikä pisti Rodoksella silmään oli se, että aika moni paikka oli jätetty ikäänkuin oman onnensa nojaan. Yksi tällainen paikka oli Rodoksen keskustan tuntumassa oleva Rodini Park. Googlen kuvahaulla ja Rodoksen oppaissa ja esitteissä tämä puisto esitettiin oikein ihanana paikkana kaikkine istutuksineen ja kävelykujineen. Tosiasiassa mitään tällaista ei puistossa enää näkynyt. Näkyi kyllä jäänteet entisestä ja saattoi päätellä mitä missäkin paikassa oli joskus ollut, mutta nykyään ko.puisto näyttää raihnaiselta, puskoittuneelta ja unohdetulta jota kukaan ei hoida.
Rodini park


Saarella oli myös lukuisia keskeneräisiä rakennuksia, jotka oli myös jääneet täysin kesken. Perustuksia tai pelkkiä kivijalkoja ja sitten jätetty ja unohdettu. Liekkö sitten niin monelta rakentajalta rahat yllättäen päässeet loppumaan. Hylättyjä ja autioita taloja jopa ihan keskustan tuntumassa, joita ilmeisesti paikalliset narkomaanit huumeneuloista ja tyhjistä pilleripurkeista päätellen nykyään asuttavat.
yksi lukemattomista keskeneräisistä hotelleista


Summa summarum; Rodos ei ehkä sitten kuitenkaan vastannut ihan sitä mitä siltä odotettiin. Omaan makuun on liian turisti-paikka, paikoitellen likainen ja roskainen. Vihreämpää ja vehreämpää kuin esim. Kanarialla, mutta ilman vanhaakaupunkia Rodoksen pääkallopaikka ei ole oikeastaan mitään ja olisi jättänyt aika kylmäksi. Myös hotellimme tasokkuus ja viihtyvyys paikkasi osin koti-ikävää, mikä pääsi yllättämään jo ennen kotiinpaluuta. Koska yökerhoissa riekkuminen ei kuulu omiin toimintatapoihin, oli sitten iltaisin luonnollisesti vähän tekemisen puutetta. Myös säällä on iso merkitys, muutamana viimeisenä lomapäivänä satoi ja oli pilvistä, niin silloin se rajoittaa tekemisen tällä saarella aika minimiin. Jos saaren toiminta keskittyy turismiin 100%:sti, olisi paikallisten hyvä keksiä jotain sadepäivän aktiviteettia myös saarelle. Rodos on kuitenkin aika aurinkovarma paikka noin suurimmilta osin lomakausina.
Saarella oli tosi turvallista, mitään taskuvarkauksista varoittavia tarinoita emme kuulleet keneltäkään, eikä yritystäkään siihen suuntaan ollut. Paikalliset taksitkaan eivät harrastaneet turistien petkutusta.
Paikalliset eivät olleet turisteja kohtaan paria poikkeusta lukuunottamatta mitenkään yltiö ystävällisiä, paikallisissa supermarketeissa kassaemännät jopa ehkä vähän ynseitä ja töykeitä.
Jälkeenpäin ajatellen tähän lomaan olisi aivan hyvin riittänyt esim.4-5 lomapäivää.

Kirsikkana kakun päällä on Rodoksen lentokenttä. K-A-T-A-S-T-R-O-O-F-F-I!!!!!!!!
Aivan uskomatonta toimintaa, ei sitä muuten voi kuvailla. Ei niinkään käynyt ilmi saarelle tullessa, mutta se lähtö oli jotain aivan omaa luokkaansa. Normaalisti kun menet lentokentälle, menet lähtöselvitys jonoon, josta saat koneeseen nousu kortin (jos et siis tee lähtöselvitystä itse kentällä), laukkuusi laitetaan teippi ja se jatkaa siitä sitten liukuhihnaa pitkin oikean koneen ruumaan. Sen jälkeen menet käsimatkatavaroinesi kanssa turvatarkastukseen ja se on siinä. Eikö? Mutta ei Rodoksella! Olimme kentällä 9.15 ja hädin tuskin ehdimme klo.12.30 lähtevään koneeseen!! Matkaopas sanoi bussissa meille Suomeen palaaville lähtöselvitystiskien numerot ja heti kävi selväksi, että nykyinen kenttä on aivan liian alimitoitettu nykyisiin turistimääriin Kentällä ei ollut minkäänlaista ilmastointia ja jo hetki sisällä tuntui siltä, että pyörtyy hapen puutteesta. No, menimme lähtöselvitys jonoon, joka oli varmaan kilometrin mittainen. Tässä jonossa olimme valehtelematta 1,5 tuntia! Voi että kävi sääliksi perheelliset, jotka olivat maailman stressaantuneimpia itkevien ja karkailevien lapsiensa kanssa niin kauan jonossa. No, puolitoista tuntisen odotuksen jälkeen matkalaukkuni oli kuulemma liian painava, jolloin jouduin käymään maksamassa laukkuni liikapainon toiseen paikkaan ja palaamaan sitten takaisin. Siinä selvisi, ettei matkalaukut suinkaan siihen tiskille jää, kahden tiskin päässä oli uusi matkalaukku jono ja taas uuden jonon hännille edelleen laukkujen kanssa!! Siinä taas tunnin jonotus ja kun vihdoin laukuista päästiin, oli yläkerrassa vielä kolmas kilometrin mittainen jono turvatarkastukseen. Ihan oikeasti!
Eräs suomalainen lomailija kertoi käyneensä Rodoksella edellisen kerran 20 vuotta sitten ja meininki lentokentällä oli jo silloin ollut aivan samanlaista hullunmyllyä kuin nykypäivänä. Sanoinkin, etten yhtään ihmettele jos koko Kreikka on kriisissä, jos se hoitaa muutkin asiat samalla lailla miten he hoitavat tuon lentokentän toimivuuden :D
Toisaalta oli ihan kiva käydä lomalla ja saada pieni irtiotto arjesta, mutta täytyy kyllä sanoa että tuskin tulen lähtemään Rodokselle enää uudemman kerran. Minulle siellä ei ole niin paljon annettavaa, mitä lomaltani haluaisin. Haluan enemmän nähtävää ja tekemistä ja vähemmän turismia.
Viime kesäinen maalais-Englannin omatoiminen kiertomatka vastaa ehkä kaikkein parhaiten sellaista ihanne lomaa, jossa tekemistä ja näkemistä riittää ja mikään paikka ei ole turistien kansoittama.
Vaan kylläpä on mukava olla taas kotona, home sweet home <3
Ei muuta kuin oman pihan laittoon, terassi kesäkuntoon ja kesäkukkia kaikki nurkat täyteen. Sitten vain odotellaan niitä kesäilmoja tännekin saapuvaksi ;)
Oma terde <3








keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Heipparallaa! :)

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa!
Blogini on pitänyt tovin hiljaiseloa, välillä on käynyt mielessä sen poistaminen kokonaan, mutta katsotaan nyt kuinka käy :D
Loppuvuotisesta pumpputulehduksesta selvittiin, siitä toipuminen oli piiiitkässä kuusessa. 3kk totaalista treenitaukoa, voitte uskoa kuinka pitkiltä nuo 3kk tuntuivat! Sydänlääkärikään ei osannut antaa mitään tarkkaa varoaikaa treenin aloitukselle seuraavaa tulehdustautia/flunssaa ajatellen, joten näyttää siltä, että riskillä lähdetään sitten aina uudelleen liikkeelle. Koskee muuten teitäkin arvon lukijat! Olkaa varovaisia! Oikeasti!
Sain itse kantapään kautta oppia kuinka salakavala tauti tuo on. Jos en urheilisi, olisin tuskin koskaan tullut tietoiseksi siitä, että se kulki mukanani. Koska se ei ilmoitellut itsestään millään lailla vielä silloin kun lähdin sairausloman jälkeen töihin. Olen myös kuullut tarinoita siitä, että nuorta porukkaa on kuollut siihen esim.kesken sählypelin, vaikka olisi ollut vain ihan tavallinen flunssa ilman tulehdusta ja ab-kuuria. Sydänlääkäri sanoi osastolla minua kotiuttaessaan, että ei ole kuitenkaan uuden myokardiitin pelossa järkeä kuukausi tolkulla odotella urheilun uudelleen aloittamista, joten se tapahtuu sitten aina käytännössä pienellä riskillä. Kiva!
No, koska seuraava poskiontelon tulehdus tuli vierailulle jo heti tammikuussa, se uudelleen aloittamisen arviointi tulikin ajankohtaisemmaksi äkimmin kuin arvasinkaan. Tein samoin kuten aiemmallakin kerralla; odottelin viikon kuurin loppumisen jälkeen ja painelin salille. Ajattelin painot käsiini ottaessani, että jos täältä nyt lähdetään niin lähdetään sitten rytinällä. Ja onnellisena käsipainot käsissä. :D
Mitään ei tapahtunut, jäin henkiin.

Koska olen jääräpää, otin 3kk salitauon jälkeen käpäliini samat painot kuin ennen taukoa. Painoihan ne, mutta periksi en antanut. Lääkärille valehtelin silmät kirkkaina että kyllä, tottakai aloitan sitten rauhallisesti :D Rauhallisempaa aloitusta kesti muutama päivä ja sitten se oli unohdettu. Minä en vain osaa treenata kevyesti, en sitten millään. Sen takia en koskaan käy salin lähelläkään lepoviikkoina. Kaikki tai ei mitään!
Tammikuisen sairastamisen jälkeen mulla meni totaalisesti hermot ja aloin kovistelemaan työterveyslääkäriäni. Olen sairastanut viimeisen 12kk aikana 4 poskiontelon tulehdusta!! Se tieto meinasi sitä, että minusta tehtiin suoraan lähete keskussairaalaan, jossa on nyt alettu selvittämään niiden syitä ja katsotaan näkeekö lääkärit sitten aiheelliseksi alkaa tekemään onteloiden avartamis leikkausta.
Sen lisäksi että sain vastikään vakituisen viran Viitasaaren kaupungilta, olen tehnyt myös pt-valmennuksia entiseen tapaan. Olen todella tyytyväinen asiakkaitteni saavutuksiin, jokainen on tehnyt tavoitteidensa eteen todella hienoa työtä!
Postailen tässä jossain vaiheessa oman kirjoituksen pt-valmentamisesta :)
Jarkko Aholan my way-kiertue pysähtyi myös täällä Viitasaarella yhtenä iltana, tottakai olin kärppänä paikalla. Eturivissä! ;)
One and only, kainaloon sopiva Jarkko Ahola ;)

Hain myös kaikkien näiden vuosien jälkeen amkkiin opiskelemaan ensisijaisesti toimintaterapiaa. Koska olen ollut jo niin monta vuotta töissä, koin minulle sopivimmaksi vaihtoehdoksi hakea monimuoto-opiskeluun. Tässä on nyt hieman alle kuukausi aikaa lukea 100 sivuinen aineisto, josta on sitten toukokuun alussa esivalintakoe. En olisi muuten hakenut, jos esimieheni ei olisi näyttänyt vihreää valoa ajatukselle :)
Todella vaikeahan nykyään on opiskelemaan päästä kun hakijoita on niin paljon, mutta koitetaan nyt ainakin.

Treeneistä olen nauttinut täysin siemauksin! Olen nykyään oman itseni valmentaja. Jos vielä saisi kropan hormonaaliset/aineenvaihdunnalliset pyörät kunnolla pyörimään niin hyvä olisi. Omista kisoistani tulee syksyllä 2 vuotta aikaa ja minusta tuntuu että niitä seuraamuksia sairaalla kropalla vedetystä dieetistä paikkaillaan vieläkin :/ Olen kuullut, että siinä voi mennä neljäkin vuotta. Great!
Tämän asian tiimoilta tapaan tässä kuussa endokrinologian erikoislääkärin, joten katsotaan mitä tuleman pitää. Ja voitte olla varmoja, tulen kirjoittamaan myös tästä aiheesta vielä myöhemmin ;) Suuri silmieni aukaisija näiden asioiden tiimoilta on ollut Kaisa Jaakkolan kirjoittama Hyvän olon hormonidieetti-kirja. Suosittelen!!

Hyvää ja aurinkoista kevättä kaikille! Palakaamme taas asiaan tässä lähiaikoina. Ei olisi enää kuin kuukausi aikaa niin sitä otetaan varaslähtö kesään etelän auringon alle ;)
-Anne-




lauantai 3. lokakuuta 2015

Kun sydäntä särkee..

Sairaalan sydänvalvonta osastolta terve!
Täällä sitä ollaan joskaan en koskaan olisi uskonut että tämä voisi tapahtua juuri minulle. Olen toki ollut aina tietoinen, että flunssan aikana kaikenlaista rehkimistä tulee välttää ja että flunssalla voi olla vakavia jälkitauteja.. Mutta silti :/ Sydänlihastulehdus. Jep. Sepä se.
Kelataanpa taaksepäin.. Toimikoon tämä teksti varoittavana esimerkkinä muille.

Viime vuosina olen herkästi saanut flunssan mukana juuri poskiontelontulehduksen. Niin tälläkin kertaa, sillä erotuksella että tämä oli ehkä rajuin mitä koskaan olen sairastanut ja että se levisi osittain myös otsaonteloihin. Antibiootit eivät meinanneet alkaa puremaan ja kun lääkäri antoi määräyksen punkteerauksesta, juoksin viivana apteekkiin ja ostin sen ylistetyn nenäkannun jota myös sarvikuonokannuksikin kutsutaan. Sillä sitten huljuttelin pari päivää monta kertaa päivässä ja johan alkoi räkä irtoamaan. Tätä muovikapistusta ei turhaan kehuta! Tästä lähtien otan sen käyttöön heti kun flunssan oireitakin ilmaantuu, se on varma! Suosittelen sitä ihan kaikille vaikka se ei kovin miellyttävältä tunnukkaan ;)

Lähdin töihin ja oloni oli mielestäni ihan hyvä. Mitä nyt vielä vähän nokka valui edelleen ja yskitti. Viisaana odottelin vielä viikon antibioottien loputtua ennenkuin aloitin minkäänlaista urheilua. Olin onnesta sekaisin kun pääsin salille melkein kuukauden tauon jälkeen. Minä en ole koskaan osannut treenata salilla kovin kevyesti. Kaikki tai ei mitään, go heavy or go home! Se pätee minuun. Lähdin tekemään kunnon äässi treeniä ja tismalleen samoilla painoilla kuin mihin melkein kk sitten jäin. Minulla salitauot eivät ole laskeneet koskaan voimatasoja. Siitä jatketaan mihin jäätiin ja hyvältä tuntui.
Puolessa välissä treeniä se sitten iski kesken SJMV:n (suorin jaloin maastavedon) kuin salama kirkkaalta taivaalta. Veret seisauttava rytmihäiriö. Tuntui siltä niinkuin sydän olisi lakannut lyömästä kokonaan. Seisoin paniikissa paikoillaan vähän aikaa siinä tajunnan rajamailla 27,5kg käsipainot käpälissä. Onneksi olin salilla ensihoitaja ystäväni kanssa jonka luo menin ja sanoin että nyt tuntuu oudolta. Sykkeet oli niin pilvissä ettei pulssia meinattu ensin löytää ja sitten ku se löytyi niin se oli niin nopea ettei sitä voitu laskea. Hetken päästä se pahin olo tasoittui mutta sykkeet jäi korkealle. Kävin päivystyksessä makoilemassa mutta ekg:ssä ei näkynyt poikkeavaa. En mennyt salilta suoraan päivystykseen vaikka olisi varmaan pitänyt :/


Lähdin kotiin. Jatkoin töitä.
Tästä muutaman päivän päästä aloin tuntemaan iltavuorossa hengenahdistusta, rintakipua ja vihlaisuja. Varasin aikaa lääkärille. Olin mielestäni edelleen ihan suht hyvässä kunnossa. Työkaverit varoittelivat ettei vain olisi sydänlihastulehdusta. Kuulin kauhutarinoita hyväkuntoisista parikymppisistä urheilijoista, jotka ovat tuupertuneet ja kuolleet salibandysalille ja syyksi on paljastunut sydänlihastulehdus. Pöh, sanoin. Ei se noin äkkiä tule ja heti ensimmäisessä treenissä pitkän tauon jälkeen. Lääkärikin piti sydänlihastulehdus diagnoosia epätodennäköisenä. Kai se katsoi että kun noin hyväkuntoisen näköisenä marssii paikalle niin ei sillä mitään vakavaa voi olla. Myönsi kuitenkin ettei se nyt ole kuitenkaan ihan normaalia että noin raju kohtaus tulee rasituksessa. Määräsi ekg:n uudelleen ja labroja. Kerroin että tk:ssa on vaikeuksia labrahoitajilla saada minusta verta. Lääkäri lähti itse labraan ottamaan verikokeet. Ei saanut sekään :D Kolmen labrahoitajan voimin saatiin sitten vihdoin musta veret (pyysin ottamaan litran kerralla varastoon) ja muhun asennettiin sydämen sykettä vuorokauden seuraava Holter-laite. Lähdin kotiin niinkuin Isisin itsemurhapommittaja kaikkine johtoineen ja piuhoineen :D
 Rintakipu ja painon tunne rinnalla jatkui samanlaisena kuin aiemminkin. Kävin oikein ostamassa ison karkkipussin koska tiedän että se nostattaa sykkeeni ylös, tallentuupa edes jotakin nauhalle ;) Vaikka olisi tietenkin hyvä jos nauhalle tallentuisi jotakin, lääkäri kielsi rasittamasta itseä, koska se saattaa olla liian vaarallista. Sovittiin että lääkäri soittaa verikokeiden vastauksista illalla. Soittihan se. Ihmettelin, että jopas kuulostaa viralliselta ja jotenkin ehkä vähän hätääntyneeltäkin. Siellä oli ollut yksi labra-arvo joka kertoo sydämen vauriosta niin koholla. Lääkäri meinasi että on se ehkä sittenkin sydänlihastulehduksen merkki. Joten, tänne päädyttiin sitten pakkolepoon ja seurantaan.

Tämä näyttää olevan pirullinen tauti. Se ei näy minulla ekg:ssä edelleenkään, verikokeissakaan ei sitä yhtä lukuunottamatta mitään hälyyttävää. Mutta oireet on siitä kuin oppikirjasta. Sydänlääkäri sanoi että tätä on olemassa monenlaista, ei pidä tuijottaa niin tiukasti mittaustuloksiin vaan kuunnella oireita. Tälläkään hetkellä en koe olevani edes niin sairas kuin mitä olin poskiontelon tulehduksessa. Lämpöä on mutta ei kuumetta. Jos nousen sängystä ja laahustan vessaan, syke pomppaa satasen seutuville. Ihan ku mulla ois rapakunto :O Jos olen istuallani vähän aikaa, käy huimaava olo joka menee kuitenkin aina ohi. Rinnan päällä istuu edelleen joku näkymätön olento.
Mulle se ehkä pahin juttu tässä on se, että tästä toipuminen kuntoon on pitkässä kantimissa. Salille en pääse 2-3 kuukauteen!! :( Painajainen! Jospa edes töihin kevennetysti pääsisin jo jossain vaiheessa niin en masennu ihan kokonaan. Mitään riskejä toipumisen suhteen en aio ottaa. Haluan parantua kokonaan kuntoon että pääsen taas liikkumaan. Terveyttä osaa taas arvostaa.
MET:it on viikkoja. Siitä voi jokainen laskea miten hitaasti itseä saa alkaa rasittamaan :/

En koe olevani niin sairas vaikka kuitenkin olen. Luulisi, että kun on näinkin vakavasta taudista kyse että sitä makaisi vaan puolitajuttomana raatona sängyn pohjalla. Mutta ei. Ehkä sen salakavaluus piilee juuri tässä, että sitä luulee että eihän tässä mitään ole mutta sitten kun lähdet liikkumaan ja tekemään niin johan pomppaa ja olo onkin aika ryytynyt.
Yritän pysyä positiivisena ajatellen, että tällä hetkellä on parempi olla täällä tarkkailussa ja pakkolevossa. Enpähän pääse hillumaan :D Kävin äsken suihkussa, näissä olosuhteissa se on luksusta! Ja vielä ilman piuhoja, mikä hetkittäinen vapauden tunne! Luksus vaan loppui lyhyeen kun piti pukea sairaalakamppeet takaisin päälle.Ja hoitaja tuli ja kytki piuhat takaisin.
Ei mulla silti ihan tylsääkään ole :D Siitä pitää kiinni toinen potilas, jonka kanssa ollaan samassa huoneessa. Hoitajan virka seuraa mua tännekin vaikka olen nyt potilaan roolissa itsekin. Se puhua pulputtaa miltei lakkaamatta ja ollaan käyty hyvinkin kattavasti hänen lääkkeet läpi ja kaikki sairaudet ja tutkimukset mitä hänelle on tehty. Joskus mun on pakko vetää peittoa naaman eteen ku naurattaa niin paljon. Sitte se tulee taas ja vetää ton väliverhon sivuun ku on mukavampi puhella niin että näkee :D Ja pulputus jatkuu :D Toisaalta aika sulonen tapaus. Eilen se sääti ittensä tuolla sängyllä melkein kattoon asti ja minä syöksyin piuhoineni apuun. Ja juuri kun luulin että nyt tässä aletaan nukkumaan, se veti verhon taas syrjään ja alkoi esittelemään minulle omia emätinpuikkojaan! :D Oh-My-God!! :D :D Näihin tunnelmiin ;)
Kiitos kaikille ihanille rakkaille kun pidätte yhteyttä ja kyselette kuulumisia <3 Käymäänkin saa tulla jos liikkuu täälläpäin :)

-Anne-








maanantai 20. heinäkuuta 2015

Maalais-englannin kiertomatka 07/2015

Hellou pitkästä aikaa taas! :)
Hieman olen hiljaiseloa viettänyt viime aikoina, koska ei ole sinänsä asiaa ollutkaan :D
Jouduin pari kuukautta sitten totaaliselle treenitauolle vanhojen mahavaivojen takia ja ajattelin pitää siihen väliin sitten hieman lepoa, jota en siis vuoden 2012 jälkeen ole pitänyt ollenkaan.. Teki terää! Nyt vaan takaisin sorvin ääreen ja rauta ilmaan ;)
Mulla on myös pitkästä aikaa kesäloma kesällä tänä vuonna (niinkuin normaaleilla ihmisillä) vaikkakin nämä Suomen sääolosuhteet on tähän päivään mennessä ollu aika syvältä ahterin uumenista :P

Lähdettiin sitten porukalla het loman alkuun kiertelemään maalais englantia :) Mistään kirjastoista ei löytynyt kuin yksi ainoa opus joka käsittelee nimenomaan pohjois-englantia.. Lontoosta ois kyllä löytänyt kymmenittäin kirjoja, mutta se paikka on jo kertaalleen koluttu joten vaihdetaan nyt hieman maisemia ;)
Lento oli Amsterdamin kautta Leedsiin ja siitä noin puolen tunnin ajomatka hotellille Ilkleyn pikkukaupunkiin. Hotelli oli Best Western Rombalds hotel, jota pyöritti yksityisesti englantilainen pariskunta.

Hotellin takapihaa

Kuvista päätellen oletimme hotellin olevan tasokkaampi, mutta se oli itseasiassa kaikkein suurin pettymys koko lomalla :/ Hotelli kantaa myös nimeä restaurant, mutta sen olisi palvelusta päätellen pitänyt olla jotain bed&breakfast tyyppiä :D Kävi nimittäin ilmi aika äkkiä, ettei hotellin nettisivujen kuvissa näkynyt iso ruokasali ollut kuin yksityisiä tilaisuuksia varten käytössä ja hotellilta ei iltaisin saanut mitään muuta kuin pikku purtavaa.. Ei siinä muuten mitään, mutta kun 12 tunnin päivittäisistä matkusteluista tuli umpi väsyneenä hotellille, niin ei olisi millään enää huvittanut lähteä lompsimaan hotellilta kylään syömään.. Maalais seuduilla kun ei joka nurkilla ole edes ruokapaikkoja lähettyvillä..
Ja se aamupala.... :D Mikäli sitä nyt aamupalaksi voi edes kutsua :D
Olen tottunut siihen, että hotellin aamupalapöydät ovat runsaita ja saat todellakin lähdettyä jatkamaan päivääsi napa suurinpiirtein täynnä.. Tämän hotellin ylihintaiseen aamupalaan kuului vain tiettyjä vaihtoehtoja, ja nekin näyttivät olevan helppoja vaihtoehtoja kokille, ei tarvi tyyliin kuin lämmittää, paistaa tai keittää ja voila, aamupalanne on valmis :D

Mulla ei ole sanoja tähän kuvaan :D
Meinasin lentää persuksilleni, kun ensimmäisenä aamuna naamani eteen lätkäistiin tällainen "aamupala" :D On muuten pikkusen eri kaliiberia kuin se mihin itse on tottunut.. Olisin maksanut kaurapuurosta ja raejuustosta melkein mitä vain tuossa tilanteessa :D Tältä lautaselta söin muistaakseni nuo tomaatit, nakin ja puoliksi raa'an kananmunan :D Ja jep, puolen tunnin päästä näin jo nälkää :D
Aamupalalla oli kuitenkin OIKEAA kahvia saatavilla (iso plussa!), jota sitten piti joka aamu pannullinen kiskoa koko päivän edestä! Sitä peri englantilaista myrkkyä, jota he kahviksi itse kutsuvat, ei pystynyt juomaan vaikka olisi päällään seisonut ja pitänyt nokasta kiinni :D

Tulopäivänä satoi vettä, mutta muutoin paistoi aurinko ja lämmintä oli. Teimme joka päivä pikku road trippejä kellon ympäri, koko rahan edestä siis ;)
Englannissa on vasemman puoleinen liikenne ja olihan siihen totuttelu, huh! Ihme ettei ryssitty autoa joissain niistä tuhansista kolmikaistaisista liikenneympyröistä (ja niitä siellä riittää!) kun mietit mihin hemmetin kaistalle tässä pitäisi nyt ryhmittäytyä tai maaseudun kapeitakin kapeimmista autoteistä joiden mutkiin paikalliset ajavat sata lasissa ja varmasti keskellä sitä kolmen metrin leveää tietä :D Ei varmaan olis ohitustilanteissa päivän lehtikään mahtunut autojen väliin enää.. No, jännitystä elämään!
Ilkley Moor





Brittiläiset ihmiset olivat joko todella tympeitä tai äärimmäisen ystävällisiä, välimuotoja ei ollut :D Britti-aksentin ymmärtäminen tuotti myös välillä ongelmia, on se sellaista tönkkö-mölötystä ettei perus sanoistakaan meinaa saada välillä mitään tolkkua.. Ja asia, jonka laitoin heti ensimmäienä päivänä merkille oli että englannissa on PALJON koiria! Ja ne on ihan joka paikassa ihmisten mukana; kaupoissa, pubeissa, hotelleissa (meidänkin hotellissa oli oma hotellikoira) ja jopa kirkoissa :D Ja oli kaupunki/kylä mikä hyvänsä, niin koirille oli tasaisin väliajoin juomakippoja pitkin katuja, alla oleva kuva otettu todistetusti kirkon edestä :D

 En kyllä yhtään epäile, etteivätkö koirat viihtyisi tällaisissa nummimaisemissa, missä ne vapaana juoksentelivat sydämensä kyllyydestä eikä kukaan katsonut pahasti mikäli koira oli missä tahansa paikassa ihmisten mukana.. Englantilaiset koirat olivat muutenkin jotenkin erilaisia kuin täällä Suomessa :D Valtavasta koiramäärästä huolimatta en kuullut kertaakaan minkäänlaista räksytystä tai rähinöitä, joita vieraat koirat toisilleen pitävät.. Vaikka nummi oli täynnä vieraita koiria, kukaan ei yrittänytkän lähteä harhailemaan muiden porukoihin, vaan ne pysyivät kiltisti omistajiensa mukana ja vaikuttivat toisiaan kohtaan jokseenkin välinpitämättömiltä.. Liekö sitten paremmin koulutettuja vai kuuro/sokeita? ;)

Koiria moninkertaisesti enemmän englannissa on PALJON lampaita! Ne eivät pelkästään liikkuneet laitumilla, niitä oli maalaisteiden varsilla ja maalais seudulla ihmisten pihoilla.. Ja voi sitä paskapapanoiden määrää!! :D



 Ilkleyn kylästä teimme matkoja kansallispuistojen läpi mm. vanhanajan kaupunkiinYorkiin ja rannikkokaupunkeihin Whitbyyn ja Scarboroughiin.
Näistä York oli ehdottomasti suosikkini ja siellä olisi saanut varmasti ajan kulumaan muutamaksi kokonaiseksi päiväksikin :) Hyvä valinta oli hypätä maisemabussiin ja ajella kaupungin ympäri huolehtimatta itse ajamisesta ;)
Cliffords tower

York minster
Yorkia edelleen :)
Whitby


Whitby

Whitby Abbey

Scarborough beach
Sanotaanko näin, että melkein jokaisella ulkomaanmatkalla musta tulee puu-hullu ;) Kun muut kiinnittää huomiota joihinkin oikeasti olennaisiin nähtävyyksiin esimerkiksi, niin mä nään vaan ne puut ja kuvailen haltioissaan niitä :D Ja kiroan samalla sitä, miksei täällä Suomessa ole niin kaunista ja niin paljon erilaisia puita ja istutuksia.. Näiden rinnalla pihlajat ja männyt on pelkkiä nollia! Okei, ehkä oon oikeasti syntynyt väärään maahan :D
kattokaa nyt näitä!! :D

;)

Englantilaiset ovat selkeästi panostaneet istutuksiin ja kukkia on ihan joka puolella, kumisaappaissakin niinkuin yhdestä allaolevasta kuvasta näkyy :D


Ja tottahan se piti käydä kattomassa maisemia missä emmerdalea ja sydämen asialla tv-sarjoja on kuvattu, joskaan en itse ko. sarjoja ole seurannut :D
Emmerdalen Woolpack
Woolpack sisältä
Pyhiinvaellusjoukko Scrippsin korjaamolla Aidensfieldin kylässä :D
Ilkleyn auringonlaskua


Muikistelija turisti varjon alla :P
Välipala maisemat kohdillaan!

Fountain Abbey
 Kaiken kaikkiaan reissu oli aivan mahtava, suosittelen ehdottomasti! Auto on ehdoton, jos haluaa kierrellä maalais pitäjiä. Englannissa, myös sen maalaisosissa, on yllättävän kallista aika lailla kaikki, mutta rahaa siellä ei saa kulumaan niinkuin suuremmissa kaupungeissa missä ostettavaa riittää ;) Rahaa meni reissulla oikeastaan vain auton tankkaamiseen, syömisiin, pieni määrä matkamuistojen ostoon ja parkkirahoihin. Sen sijaan yleisistä wc:istä ei veloitettu missään! Aikoinaan tehty Sveitsin reissu on ainoa, joka menee tämän reissun edelle mutta maalais englannin omatoimi-kiertomatka tulee hyvänä kakkosena ja pesee mennen tullen kaikki rantalomakohteet.. Sveitsissä ja Englannissa on yllättävän paljon samaa, Englannista vaan puuttuu lumihuippuvuoret ja järvet :) Molemmissa maissa autolla ajaminen on korkeuserojen ja mutkittelevien teiden vuoksi hidasta kun joutuu jarruttelemaan ja kaasuttamaan vuorotellen.. Ei ihan ajeta tunnissa sataa kilsaa, pikemminkin lähes kolmessa :D Ja hei, Englannissa ei ole itikoita!!

-Anne-